Esporão, Portugali

Alentejon johtava viinituottaja

Portugali on monin tavoin vastakohtien maa. Varsinkin viininviljelyksessä vanhat perinteet, käsityö ja moderni teknologia kietoutuvat yhteen. Parin viimevuosikymmenen ajan viinituotanto on elänyt nousukautta, mutta silti suuret portugalilaiset viinitilat, kuten Esporão, ovat kyenneet säilyttämään identiteettinsä. Luonnetta viineihin ammennetaan perinteistä ja maaperästä.

Esporãon tilalla perinteet viinin tuotannossa ovat todella pitkät ja vahvat. Alentejon viinialueella sijaitsevan Herdade do Esporão -kantatilan rajat ovat olleet samat jo vuodesta 1267, ja tilan juuret ulottuvat vielä pidemmälle, aina Rooman valtakunnan aikaan saakka. Nykyään Quinta dos Murças -viinitilan oston myötä viinitarhoja on myös Dourossa.  Tilan omistaa Jose Roqutte ja tammikuusta 2010 alkaen Herdade do Esporão ja Quinta dos Murças ovat kulkeneet Esporão nimen alla.

Suurin osa Esporãon viinitarhoista sijaitsee Alentejossa. Tälle varsin tasaiselle ja vain kevyesti kumpuilevalle alueelle on ominaista suuret tilat. Herdade do Esperão on alueen kärkinimiä niin tuotannon määrässä kuin laadussakin. Ilmasto Alentejossa on välimerellinen, kesät ovat kuumia ja talvet kylmiä. Auringosta alueella saa nauttia yli 3000 tuntia vuodessa. Etenkin sadonkorjuuaika on sateeton, ja siksi rypäleet ovat korkealaatuisia ja viinit hedelmäisiä, lämpimien ja kypsien aromien maustamia. Alentejon viinit ovatkin nykyään Portugalissa erityisen suosittuja, ja Douron alueen rinnalla se on parhaiten myös kansainvälisesti tunnettu viinialue.

Pitkän historian omaavalla Esporãon tilalla viininvalmistuksessa on panostettu moderniin tekniikkaan ja tilan kellarit kuuluvat Euroopan modernimpien joukkoon. Myös ympäristön suojelussa se on edelläkävijöitä. Vuonna 2007 Esporão sitoutui kansainväliseen Countdown 2010 -projektiin, jolla pyritään pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden väheneminen.  Tähän kuuluu mm. eroosion estäminen, alueelle luonnonmukaisten lajikkeiden suosiminen ja ekologisen turismin kehittäminen.

Esporão on Portugalin johtava laadukkaiden viinien tuottaja, joka pyrkii tuomaan kuhunkin hintaluokkaan mahdollisimman laadukkaita viinejä. Viininvalmistuksesta vastaa viinintekijöiden tiimi, jota vetää australialaissyntyinen David Baverstock. Viinin ohella tila tuottaa myös oliiviöljyä.

Esporão Reserva Branco Kuiva
Esporão Reserva Red Täyteläinen
Tuote Makeus Hinta

Sivu: 1

Ajankohtaista

Alennusmyynneissä shoppaileville tiedotus!

Espoon Ison Omenan Decanter Wine Bar & Shopissa voit käydä nauttimassa lasillisen (12cl) Anna de Codorniu kuohuviiniä hintaan 6 €.

Lue lisää »

Viikon viini

Pasqua Sangiovese

Tämä keskitäyteläinen ja monikäyttöinen viini sopii hienosti pastan tai pikkulämpimien ruokien seuraksi eikä hintakaan huimaa päätä! 7,15 €

Lue lisää »